Yksityisoikeus (myös siviilioikeus) on oikeustieteen tutkima oikeudenala, joka käsittelee yksityishenkilöiden ja yhteisöjen välisiä juridisia ongelmia ja oikeussuhteita nimenomaan yksityisen edun, kuten sopimusvapauden, näkökulmasta.Factum, Weilin+Göös 2003–2005. Sille rinnakkainen oikeudenala on julkisoikeus, joka sääntelee julkisyhteisöjen toimintaa julkisen vallan haltijoina. Näiden kahden perinteinen jyrkkä ero on kaventunut ja oikeudenalat ovat lähentyneet toisiaan.Pekka Timonen (toimittanut): Johdatus Suomen oikeusjärjestelmään. Nide 1. Yksityisoikeus, Kauppakaari 1999, . Siviilioikeus-nimitystä käytetään usein yksityisoikeuden synonyyminä. Toisaalta siviilioikeudella tarkoitetaan yleistä yksityisoikeutta, joka on vain yksityisoikeuden osa.Timonen s. 118.
Yksityisoikeutta ja julkisoikeutta erottaa useampi tekijä. Julkisoikeus sääntelee oikeussuhteita, joissa yhtenä osapuolena on julkisyhteisö. Yksityisoikeuden lähtökohtana on yksityisten etujen kunnioittaminen yhteisten etujen sijaan. Oikeudenalojen oikeuskeinot ja oikeusseuraamukset ovat erilaiset. Yksityisoikeudellisia seuraamuksia ovat esimerkiksi vahingonkorvaus ja sopimuksen purku, kun taas julkisoikeudessa käytetään rangaistuksia ja vaikkapa toimiluvan peruuttamista. Näitä kahta oikeudenalaa erottaa myös historiallinen perinne sekä niiden käyttämät erilaiset käsitteet ja periaatteet. Tyypillisesti sopimus kuuluu yksityisoikeuteen ja julkiset palvelut julkisoikeuteen.Timonen s. 109–110. Jaottelu ei koske vain lainsäädännön systematiikkaa, vaan jako on perustana myös tuomioistuinlaitoksen toiminnalle. Yksityisoikeuteen liittyvät asiat käsittelee yleinen tuomioistuin, kun taas julkisoikeudellisia oikeussuhteita ratkovat hallintotuomioistuimet.Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, , osa I palsta 735.
On myös oikeudenaloja, jotka eivät sijoitu julkisoikeuteen eivätkä yksityisoikeuteen, koska niiden normiaines on peräisin kummaltakin alueelta. Tällaisia ovat maatalousoikeus, lääkintäoikeus ja osittain myös ympäristöoikeus. Uusien oikeudenalojen muodostuminen on haaste perinteiselle jaottelulle. Jaottelua ei myöskään vakiinnuta normiston tarkastelu toiminnallisissa yhteyksissään.Encyclopædia iuridica fennica, osa VII palsta 638.
Jaottelu
Jaottelu voidaan tehdä usealla eri tavalla,Encyclopædia iuridica fennica, osa I palsta 736. mutta perinteisesti yksityisoikeus on jaettu erityiseen ja yleiseen yksityisoikeuteen. Jako on sopimuksenvarainen ja perustuu pohjoismaiseen oikeusperinteeseen. Jaon lähtökohtana on Saksassa 1800-luvulla syntynyt tapa erotella käsitteet toisistaan. Nykyään jaolla on melko vähän merkitystä. Yleisesti katsoen oikeudenalajaottelu on tarpeellinen varsinkin opetuskäytössä, jotta ihminen pystyy ottamaan haltuunsa laajan normiston. Jaottelun avulla voidaan osoittaa oikeusjärjestyksen yleisiä periaatteita, jolloin yksittäisten oikeussäännösten soveltaminen on vaivattomampaa.
Yksityisoikeus on perinteisesti jaettu yleiseen yksityisoikeuteen eli varsinaiseen siviilioikeuteen sekä erityiseen yksityisoikeuteen.
Yleinen yksityisoikeus jaetaan seuraavasti: Henkilöoikeus Varallisuusoikeus (katso jakoa alla) Perheoikeus Jäämistöoikeus
Erityiseen yksityisoikeuteen kuuluvat: Ympäristöoikeus Kauppaoikeus Työoikeus Markkinaoikeus (mm. osittain immateriaalioikeus)
Yleiseen yksityisoikeuteen kuuluva varallisuusoikeus jaetaan lisäksi seuraavasti: Esineoikeus Velvoiteoikeus Immateriaalioikeus
Lähteet
Aiheesta muualla
* Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit
cs:Občanské právo el:Αστικό Δίκαιο es:Derecho civil eo:Civila juro ko:민법 it:Diritto civile he:המשפט הקונטיננטלי lt:Civilinė teisė ja:民法 pl:Prawo cywilne pt:Direito civil ru:Гражданское право sv:Civilrätt zh:民法