Italian tasavalta () eli Italia (ital. Italia) on tasavalta Etelä-Euroopassa Välimereen työntyvällä Apenniinien niemimaalla ja lähisaarilla. Italian pinta-ala on noin 302 000 neliökilometriä ja väkiluku noin 59 miljoonaa. Italian naapurimaita ovat Ranska, Sveitsi, Itävalta ja Slovenia. Kääpiövaltiot San Marino ja Vatikaani ovat Italian alueen ympäröimiä, kun taas Italiaan kuuluva eksklaavi, Campione d’Italia, on Sveitsin alueen ympäröimä. Saapasta muistuttavan ulkomuotonsa vuoksi Italiaa kutsutaan ”saapasmaaksi”.
Noin 42 prosenttia Italian alueesta on kumpuilevaa ja noin 35 prosenttia on vuoristoa. Tasankoa on noin 23 prosenttia.
Italian pääkaupunki on Rooma. Muita historiallisesti tai nykyisin merkittäviä kaupunkeja ovat muun muassa Milano, Torino, Napoli, Firenze ja Venetsia. Useimmat italialaiset puhuvat äidinkielenään italiaa, ja maassa puhutaan myös monia muita kieliä. Italian suurin uskontokunta on katoliset.
Nykyinen Italian alue on ollut muinoin Rooman valtakunnan ydinaluetta. Imperiumin hajottua vuonna 476 alue jakautui lukuisiin pieniin ruhtinaskuntiin. Italian valtio perustettiin 1861. 1920-luvulla fasismin nousu johti totalitaristiseen diktatuuriin, joka kumottiin 1943. Kesäkuussa 1946 Italiasta muodostettiin tasavalta, ja joulukuussa 1947 hyväksyttiin tasavaltainen perustuslaki joka tuli voimaan 1. tammikuuta 1948. Italia on sekä EU:n että Naton perustajajäsen.
Italian ostovoimakorjattu bruttokansantuote vuonna 2025 on Kansainvälisen valuuttarahaston mukaan noin 3,43 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria.
pienoiskuva|upright|Italian tasavallan presidentti Sergio Mattarella.
Maantiede ja luonto pienoiskuva|vasen|Italian kartta.
Italia sijaitsee Etelä-Euroopassa, Apenniinien niemimaalla, joka on kapeahko, samannimisen vuoriston hallitsema niemimaa. Italia rajoittuu pohjoisessa Alppeihin sekä Sveitsin ja Itävallan valtioihin, koillisessa Sloveniaan, luoteessa Ranskaan, idässä Adrianmereen, lännessä Ligurianmereen ja Tyrrhenanmereen, etelässä Joonianmereen sekä Maltan ja Sisilian salmiin. Apenniinien niemimaan lisäksi Italiaan kuuluu useita saaria, muun muassa Välimeren suurimmat saaret Sisilia ja Sardinia sekä Elba, Capri, Ischia, Panteleria ja tuliperäiset Liparisaaret. Sisilian saarella sijaitsee Euroopan korkein tulivuori Etna ja Napolin lähistöllä on Vesuviuksen tulivuori.
Italia voidaan jakaa kolmeen alueeseen, joilla on erilaiset maastonmuodot ja ilmasto: Alppien etelärinteet, Pojoen laakea laakso sekä vuoristoinen niemimaa ja Sisilian ja Sardinian saaret.
Italian Alpit kohoavat 3 500 metriin, ja niiden ilmasto muistuttaa Sveitsin vuoristoilmastoa, mutta sadetta saadaan enemmän. Eniten sataa kesällä, ja ukkosia esiintyy keväästä syksyyn. Pojoen laaksossa ja muualla pohjoisen tasangolla on tasaista viljelymaata. Kesät ovat kuumia ja aurinkoisia, talvet kylmiä ja usein sumuisia. Pitkän ja kapean niemimaan keskellä Apenniinit kohoavat 1 800 metriin. Ylhäällä on talvisin kylmää, sateista ja usein lunta. Rannikoilla on tyypillinen välimerenilmasto: lauhkeat talvet ja kuumat, usein kuivat kesät.
Vuonna 2007 Italian maapinta-alasta noin 35 prosenttia oli metsien peitossa. Kaksi kolmasosaa metsistä on lehtimetsää, pääasiallisina lajeina pyökki, tammet, poppelit ja kastanja. Havupuista tärkeimmät ovat männyt, metsäkuusi ja euroopanlehtikuusi. 60 prosenttia metsistä on talousmetsää, loput on joko suojeltu tai niiden hyödyntäminen on taloudellisesti kannattamatonta. Aarniometsän osuus on hyvin pieni, suurin osa on puoliksi luonnontilaista metsää, jossa mukana on tulokaslajeja, kuten poppeleita. Viljellyissä metsissä kasvaa myös douglaskuusta, montereynmäntyä ja eukalyptusta.
Italiassa on 24 kansallispuistoa. Suurimmat niistä ovat yli 180 000 hehtaarin laajuiset Pollinon kansallispuisto Calabriassa ja Cilenton ja Vallo di Dianon kansallispuisto Campaniassa.
Historia
Varhainen historia pienoiskuva|vasen|Fransiskus Assisilaisen basilika. Antiikin aikana Apenniinien niemimaa oli muinaisen Rooman valtakunnan sydänalueita. Ennen roomalaisia Italiaa asuttivat muun muassa etruskit. Vuonna 476 jakautuneen Rooman imperiumin länsiosa hajosi, ja yli tuhat vuotta alue oli jakautunut pieniin ruhtinaskuntiin. Osaa alueesta hallitsivat aika ajoin myös muun muassa Bysantti ja Espanja. Myös ranskalaisilla normanneilla oli keskiajalla Etelä-Italiassa ja Sisiliassa kuningaskunta.
Wienin kongressin Napoleonin sotien jälkeen tekemän aluejaon jälkeen nykyisen Italian alueella oli kuusi valtiota: Molempain Sisiliain kuningaskunta, Kirkkovaltio, Toscanan suurherttuakunta, Parman herttuakunta, Modenan ja Reggion herttuakunta ja Sardinian kuningaskunta, johon Sardinian lisäksi kuului Pohjois-Italiassa alueita myös mantereella. Venetsian seutu ja Pojoen laakso kuuluivat Itävaltaan.
Yhtenäisen valtion synty
Nykyinen Italia syntyi 1850–1870-luvuilla pala palalta, niin sanotussa risorgimentossa. Sardinian kuningaskunta valloitti Itävallalta Ranskan tuella Lombardian (Milanon ympäristön) 1859, ja Giuseppe Garibaldin johtama vapaaehtoisjoukko, joka toimi ilman Sardinian kuninkaan virallista lupaa, valloitti Molempain Sisiliain kuningaskunnan sekä pääosan paavin hallitsemasta Kirkkovaltiosta 1859–1860. Rooman pohjoispuoliset herttuakunnat Toscana, Parma ja Modena liittyivät Sardinian kuningaskuntaan kansanäänestyksissä 1860, ja Italian valtio perustettiin 1861. Torinosta, Sardinian kuningaskunnan pääkaupungista, tuli Italian valtion ensimmäinen pääkaupunki, mutta 1865 pääkaupunki siirrettiin Firenzeen. Italia osallistui Preussin–Itävallan sotaan ja pystyi valtaamaan Itävallalta Venetsian maakunnan 1866. Kun Roomaa ympäröivää Kirkkovaltion osaa suojelevat ranskalaisjoukot poistuivat 1870 Saksan–Ranskan sodan tähden, myös Rooma ja ympäröivä alue liitettiin Italiaan.
Itsenäinen Italia pyrki suurvaltojen joukkoon, mutta jäi, vähän samaan tapaan kuin Saksa, Ranska ja Britannia nykyään, ”pieneksi suurvallaksi”. Se sai hankittua joitakin siirtomaita Afrikasta, muun muassa eteläosan nykyisestä Somaliasta, Eritrean ja Libyan. Etiopian valloitusyritys 1895–1896 päättyi kuitenkin sotilaalliseen katastrofiin ja kiusalliseen arvovaltatappioon. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Italia oli liitossa Saksan ja Itävalta-Unkarin kanssa (kolmiliitto).
Maailmansodat thumb|upright|Benito Mussolini. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Italia jäi aluksi puolueettomaksi, sillä muut jättivät sopimusvelvoitteensa täyttämättä eivätkä ilmoittaneet Italialle ajoissa sotaan ryhtymisestä. Myöhemmin Italia liittyi sotaan ympärysvaltojen puolella näiden luvattua Italialle Itävalta-Unkariin kuuluvia alueita. Rauhanteossa osa Italialle luvatuista alueista liitettiin kuitenkin Jugoslaviaan, mikä johti tyytymättömyyden kasvuun. Tätä käyttivät hyväkseen Benito Mussolinin johtamat fasistit, jotka muuttivat Italian yksipuoluediktatuuriksi.
Mussolini valloitti Etiopian 1936, mutta ei kyennyt rauhoittamaan maata. Huhtikuussa 1939 Italia valloitti myös Albanian, joka joutui protektoraattina Italian yhteyteen. Yhdessä Hitlerin johtaman Saksan kanssa Mussolini pyrki hallitsemaan Eurooppaa; tosin Saksan huomattavasti suuremman sotilaallisen voiman takia Italia joutui pikkuhiljaa Saksan satelliittivaltioksi. Toiseen maailmansotaan Italia liittyi julistamalla sodan Ranskalle ja Isolle-Britannialle 10. kesäkuuta 1940 ja osallistumalla Ranskaan tehtyyn hyökkäykseen. Lokakuussa 1940 aloitettu hyökkäys Kreikkaan tuotti kiusallisia tappioita, mutta kääntyi lopulta Saksan tuella voitoksi. Pohjois-Afrikassa Italia pyrki valloittamaan briteiltä Egyptin. Lopulta Britannia ja Yhdysvallat kuitenkin tunkeutuivat Italiaan vuonna 1943, mikä pakotti Italian pian vaihtamaan puolta. Saksa miehitti Italian pohjoisosan, ja vuosina 1943–1945 maassa käydyt liittoutuneiden ja Saksan väliset taistelut tuottivat suurta vahinkoa. Mussolini kuoli yrittäessään paeta Saksan miehittämästä osasta Italiaa ja rauhanteossa Italia menetti kaikki siirtomaansa ja pieniä alueita Euroopasta.
Nykyinen tasavalta Toisen maailmansodan jälkeen Italia joutui luopumaan Afrikan alueistaan sekä Fiumesta ja Istriasta. Valtiomuoto muutettiin kansanäänestyksellä 1946 kuningaskunnasta tasavallaksi, ja vuonna 1948 tuli voimaan uusi perustuslaki.
1950- ja 1960-luvuilla maan pohjoisosa teollistui voimakkaasti, mistä on puhuttu jopa Italian talousihmeenä, mutta maan eteläosan kehitys oli hitaampaa. Vuonna 1951 Italia liittyi Euroopan hiili- ja teräsyhteisöön ja vuonna 1955 YK:hon. Vuonna 1957 siitä tuli yksi Euroopan yhteisön perustajajäsenistä.
1970- ja 1980-luvuilla Giulio Andreotti oli pääministerinä yhteensä seitsemän kertaa. 1970-luvulla sekä äärivasemmistolaiset Punaiset prikaatit että äärioikeistolaiset ryhmät surmasivat ihmisiä terroriteoillaan. Katolisen kirkon valtiollinen asema mureni vähitellen, abortti sallittiin 1978 ja kirkko menetti valtionkirkon aseman 1984.
1990-luvulla maata ravistelivat korruptioskandaalit ja Umbrian maanjäristys 1997. Italian hallitus pyrki laajalla kampanjalla nujertamaan sekä korruptiota että mafiaa. Sen jäseniä pidätettiin vuonna 1992 ilmiantajien avulla yli 200 ja varoja takavarikoitiin noin miljardin dollarin arvosta. Mafia iski oikeuslaitoksen kimppuun surmaamalla tuomareita autopommeilla. Järjestäytynyt rikollisuus on ollut merkittävä osa italialaista yhteiskuntaa vuosikymmenien ajan.
Vuonna 1996 valtaan nousi Romano Prodin keskustavasemmistolainen liittouma, Prodin hallitus kesti loppuvuoteen 1998. Kahden lyhytikäisen hallituksen jälkeen Silvio Berlusconi nousi pääministeriksi, kun keskusta-oikeistolainen koalitio voitti vuoden 2001 parlamenttivaalit. Vuoden 2006 parlamenttivaaleissa mediamoguli Berlusconin oikeistoliittouma hävisi Prodin keskusta-vasemmistolaiselle liittoumalle. Presidentiksi valittiin samana vuonna Giorgio Napolitano. Prodin hallituskoalition suurin ryhmä oli sosiaalidemokraattinen Vasemmistodemokraatit (Democratici di Sinistra). Vuoden 2008 parlamenttivaaleissa valta palasi Berlusconin oikeistoliittoumalle. Se menestyi hyvin myös maaliskuun 2010 paikallisvaaleissa.
Syyskuussa 2011 parlamentti hyväksyi 54 miljardin euron paketin, johon sisältyi lupaus talouden tasapainottamisesta vuoteen 2013 mennessä. Marraskuussa 2011 Berlusconi erosi ja uudeksi pääministeriksi nimitettiin Mario Monti. Montia seurasi vasemmistolainen Matteo Renzi, ja hänen jälkeensä pääministeriksi tuli vuonna 2016 Paolo Gentiloni.
Tammikuussa 2015 Italian parlamentti valitsi maan uudeksi presidentiksi Sergio Mattarellan.
Maassa järjestettiin parlamenttivaalit helmikuussa 2013 ja seuraavan kerran maaliskuussa 2018. Vuoden 2018 parlamenttivaalien jälkeen pääministerinä on ollut sitoutumaton Giuseppe Conte, joka johti ensin populistisen Viiden tähden liikkeen ja oikeistopopulistisen La Lega -puolueen yhteishallitusta ja sen jälkeen Legan lähdettyä hallituksesta syyskuusta 2019 lähtien Viiden tähden liikkeen ja Demokraattipuolueen muodostamaa keskustavasemmistolaista hallitusta.
Vuoden 2020 alusta Italia on kärsinyt erittäin raskaasti koronaviruspandemiasta. 20. maaliskuuta 2020 mennessä Italiassa oli kuollut covid-19-sairauden vuoksi jo 4 032 ihmistä, mikä oli silloin enemmän kuin missään muussa maassa. Samana päivänä korona oli todettu yhteensä jo 47 021 ihmisellä. Huhtikuun alkuun mennessä Italiassa oli pandemiaan kuollut jo 16 500 henkilöä. Tartuntoja oli tuolloin noin 132 000.
Politiikka
pienoiskuva|Italian edustajainhuone. thumb|Italian karabinieerit Italian valtionpäämies on presidentti, jonka asema on lähinnä edustuksellinen. Presidentin valitsevat valitsijamiehet, joihin kuuluu parlamentin molempien huoneiden sekä alueiden edustajia. Presidenttikausi on seitsemän vuotta, eikä kausien määrää ole rajoitettu. Hallituksen päänä on pääministeri, josta puhutaan myös joskus hallituksen presidenttinä. Pääministeri ehdottaa hallitusta, presidentti nimittää sen. Italiassa on kaksikamarinen parlamentti. Senaatissa on 315 paikkaa ja alahuoneessa (Camera dei Deputati) 630 paikkaa. Ne valitaan suhteellisella vaalitavalla.