Jacques-Yves Cousteau () oli ranskalainen merivoimien upseeri, tutkimusmatkailija, laitesukelluksen edelläkävijä ja tieteilijä, joka tutki merta ja kaikkia vesielämän muotoja.
Cousteau tuli erityisesti tunnetuksi pitkistä dokumenttielokuvistaan, joista hän sai kaksi Oscar-palkintoa, ja televisiosarjoistaan, joista Meren salaisuudet toi maailmanlaajuista mainetta. Cousteau ei kuitenkaan ollut pelkkä dokumentaristi, vaan hän tutki aluksellaan Calypsolla maailman meriä ja niihin liittyviä ilmiöitä. Cousteaun elokuvat herättivät kiinnostusta meriin ja näiden suojeluun, ja hänen keksintönsä vaikuttivat sukellusharrastuksen kehittymiseen. Cousteaun työtä jatkaa hänen perustamansa Cousteau Society.
Cousteaun ura kesti pitkään, sillä se alkoi käytännössä jo hänen ollessaan laivastossa 1930-luvun lopulla. Hän työskenteli kuolemaansa asti ja sai useita arvonimiä ja palkintoja. Vuonna 1988 hänet valittiin Ranskan akatemiaan.
Nuoruus
pienoiskuva|upright|Cousteaun synnyintalon seinässä oleva muistolaatta. Jacques-Yves Cousteau syntyi pienessä Saint-André-de-Cubzacin kunnassa Bordeaux'n viinialueella. Hän oli Daniel ja Elizabeth Cousteaun toinen lapsi.Markham, s. 6 Daniel Cousteau oli lakimies, ja perhe matkusti paljon.
Poika kiinnostui vedestä jo varhain. Seitsenvuotiaaksi asti hän kuitenkin sairasti kroonista suolistotulehdusta, enteriittiä, minkä takia perheen lääkäri ei suositellut pojalle raskasta liikuntaa. Suolistovaivojen takia pulleasta vauvasta tuli todella laiha lapsi, ja Jacques-Yves jäi aikuisenakin pienikokoiseksi.Markham, s. 8
Ensimmäisen maailmansodan aikana Daniel Cousteau jäi työttömäksi, mutta sodan jälkeen hän löysi jälleen töitä rikkaan yhdysvaltalaisen Eugene Higginsin lainopillisena neuvonantajana. Daniel joutui jälleen matkustamaan paljon, mutta nyt veljekset Pierre-Antoine ja Jacques-Yves olivat jo kouluiässä. He olivat suurimman osan vuodesta sisäoppilaitoksessa, kun heidän vanhempansa olivat matkoilla. Higgins sai Cousteaun perheen unohtamaan Jacques-Yvesin liikuntarajoitukset, minkä seurauksena tämä oppi uimaan ja rakastamaan vettä entistä enemmän.Markham, s. 10
Eugene Higgins palasi New Yorkiin vuonna 1920 ja vaati Cousteaun perhettä muuttamaan kanssaan. Jacques-Yves ja Pierre-Antoine menivät kouluun Yhdysvalloissa ja oppivat puhumaan sujuvaa englantia. Yhdysvalloissa Jacques-Yves sukelsi ensimmäisen kerran Harveynjärvessä, kun perhe oli lomalla Vermontissa. Vuonna 1922 Higgins ja Cousteaun perhe muuttivat takaisin Ranskaan. Yhdysvalloissa Jacques-Yves oli kiinnostunut mekaniikasta ja suunnitellut 11-vuotiaana pienoisnosturin; Ranskassa hän rakensi 13-vuotiaana akkukäyttöisen auton.Markham, s. 12 Sukeltamisen ja mekaniikan lisäksi merkittävää Jacques-Yvesin tulevaisuudelle oli se, että hän oli kiinnostunut filmaamisesta. Hän osti kaitafilmikameran säästöillään.
Vaikka Jacques-Yves oli kiinnostunut monista asioista, hän ei menestynyt koulussa. Hän syyllistyi häiriköintiin, minkä vuoksi hänet lähetettiin tiukkaan sisäoppilaitokseen. Siellä Jacques-Yves sai uutta motivaatiota koulunkäyntiin ja suoritti koulun hyvin arvosanoin. Vuonna 1930 hän pääsi Brestin merisotakouluun.
Ura Vakava loukkaantuminen ja ensimmäiset sukellukset
Jacques-Yves Cousteau ja hänen kurssitoverinsa osallistuivat vuosien 1932 ja 1933 aikana maailmanympäripurjehdukselle harjoituslaiva Jeanne d’Arcilla. Cousteaulla oli mukana kamera, jolla hän kuvasi paljon. Harjoituspurjehduksen jälkeen Cousteau valmistui merisotakoulusta aliluutnantiksi ja hänet määrättiin Kiinan rannikolle, Shanghaihin, aseupseeriksi.Markham, s. 17
Aasian komennuksen päätyttyä Cousteau palasi Ranskaan Neuvostoliiton läpi. Hän kuvasi paljon myös Neuvostoliitossa, mutta lähes koko materiaali takavarikoitiin. Ranskassa Cousteau päätti jatkaa opintojaan merivoimien ilmasotakoulussa Hourtinissa. Cousteaun oli määrä valmistua vuonna 1936, mutta ennen sitä hän joutui pahaan auto-onnettomuuteen ja kävi lähellä kuolemaa. Hän oli menossa ystävänsä häihin Vogeeseille isänsä urheiluautolla ja ajoi juuri mutkaista vuoristotietä pimeässä ja sumussa, kun auton ajovalot sammuivat. Hän painoi jarrua, mutta auto suistui tieltä ja pyöri monta kertaa ympäri. Cousteau makasi useita tunteja tajuttomana metsässä, mutta herättyään hän pystyi raahautumaan tielle ja läheiseen asumukseen, josta soitettiin apua.Markham, s. 19 Cousteaulta oli murtunut useita kylkiluita ja vasen käsi viidestä kohtaa, hänen keuhkonsa olivat puhjenneet sekä oikea käsi halvaantunut.Markham, s. 19, 20 Lääkärit suunnittelivat jo käden amputointia, mutta Cousteau ei sitä sallinut. Kahdeksan kuukauden hoidon jälkeen hän pystyi liikuttamaan yhtä oikean käden sormea ja vielä muutaman kuukauden kuluttua kaikkia sormiaan.Markham, s. 20
pienoiskuva|upright|Philippe Tailliez oli Jacques-Yves Cousteaun varhainen kumppani. Toipumisajaksi Cousteau määrättiin Toulonin satamaan. Hän ei kuitenkaan pystynyt osallistumaan lentäjän kokeeseen eikä siis valmistunut.Markham, s. 20, 21 Toulonissa Cousteau perehtyi aiempaa vakavammin mereen ja alkoi kehitellä myös sukeltamista auttavia varusteita. Hän tutustui toiseen laivaston upseeriin Philippe Tailliez’hen, jonka suosituksesta hän rupesi kuntouttamaan itseään uimalla.Markham, s. 22, 23 Cousteaun ja Tailliez'n lisäksi Toulonin vesillä sukelsi vedenalainen kalastaja Frédéric Dumas. Kolmikko alkoi tutkia sukeltamista ja testasi sekä yritti kehittää monia seikkoja. Lisäksi Cousteau kuvasi monia heidän sukelluksiaan.Markham, s. 27
Toisen maailmansodan aikana
Cousteau oli Dupleix-nimisellä risteilijällä algerialaisessa Oranin satamassa, kun toinen maailmansota syttyi.Markham, s. 33 Nopean salamasodan jälkeen saksalaiset pakottivat Ranskan antautumaan, miehittivät maan pohjoisosan ja jättivät maan eteläosan saksalaismielisen Vichyn hallituksen valvontaan. Ranskan antautumisen jälkeen Toulonin tukikohtaan koottu Ranskan vahva moderni laivasto miehistöineen pysyi nimellisesti Ranskan lipun alla ja erossa sotatoimista. Sotaonnensa heikentyessä saksalaiset alkoivat kuitenkin pelätä laivaston ja ainakin sen upseerien loikkaavan ensimmäisen tilaisuuden tullen brittien tai amerikkalaisten puolelle. Marraskuussa 1942 saksalaiset tunkeutuivatkin väkivalloin Touloniin, tarkoituksenaan ottaa koko laivasto-osasto uudenaikaisine aluksineen Saksan haltuun. Ranskalaiset olivat valmistautuneet tähän jo kahden vuoden ajan.Markham, s. 35 He upottivat ja räjäyttivät lähes jokaisen aluksensa Toulonin satama-alueelle, jotta ne eivät joutuisi saksalaisten käsiin.
Vaikka laivasto tuhottiin ja miehistöt kotiutettiin, Cousteau, Dumas ja Tailliez jatkoivat sukelluksiaan Toulonin vesissä tuoreiden ja vanhojen hylkyjen joukossa.Markham, s. 36 Sodan aikana he tekivät ensimmäisen elokuvansa Par dix-huit mètres de fond (). He saivat sukeltaa ja kuvata rauhassa, vaikka saksalaiset ja italialaiset partioivat alueella, sillä sukeltajat näyttivät partioiden mielestä harmittomilta.Markham, s. 37 Cousteau toimi kuitenkin Ranskan vastarintaliikkeen vakoojana. Sodan jälkeen hänet palkittiin ansioistaan useilla mitaleilla, kuten arvostetulla kunnialegioonan kunniamerkillä.
Toisen maailmansodan aikaan paras pitkillä sukelluksilla käytettävä hengityslaite oli Yves Le Prieurin kehittämä. Siinä piti kuitenkin säätää ilmansyöttöä käsin, ja Cousteau halusi pitää kätensä vapaana. Ratkaisu olisi automaattinen säädin, samantapainen kuin mikä lentäjillä oli jo käytössään.Markham, s. 38 Cousteau oli kuullut insinööristä nimeltä Émile Gagnan, joka oli erikoistunut kaasujen hallintaan suuressa paineessa ja joka työskenteli Air Liquide -yrityksessä. Cousteaun appi oli yksi yrityksen johtajista, ja hän sai muut suostumaan Gagnanin ja Cousteaun yhteishankkeeseen. Cousteau matkusti miehitettyyn Pariisiin vaimonsa Simone Melchiorin kanssa joulukuussa 1942.Markham, s. 39.
Cousteau esitteli Gagnanille hengityslaitteen vaatimukset, ja seuraavat viikot he työskentelivät Air Liquiden laboratorioissa. Heidän tavoitteenaan oli tuottaa automaattinen säätöventtiili, joka antaisi sukeltajalle ilmaa sopivalla paineella. Venttiilin piti lisäksi olla tarpeeksi herkkä vastaamaan hengitykseen, antaa juuri oikea määrä ilmaa ja päästää uloshengitysilma veteen.
Tammikuussa 1943 Cousteau ja Gagnan kokeilivat laitteensa ensimmäistä versiota Marne-joessa, mutta se ei vielä toiminut.Markham, s. 40 Muutaman pienen lisäsäädön jälkeen uudet kokeet sisävesialtaissa antoivat positiivisen tuloksen. Tämän jälkeen Cousteau palasi Etelä-Ranskaan ja Gagnan teki viimeiset korjaukset laitteeseen, joka sai nimen aqualung.Markham, s. 41 Toulonissa Cousteau, Dumas ja Tailliez kokeilivat aqualungia todellisissa olosuhteissa, ja Dumas teki laitteen avulla ennätyssukelluksen 64 metrin syvyyteen.Markham, s. 45 He tekivät vuonna 1944 ensimmäisen vedenalaisen elokuvan, jonka apuna käytettiin aqualungia. Épaves-elokuvaa ("Hylyt") varten he saivat saksalaisilta ja italialaisilta luvan kuvata uponneita aluksia.Markham, s. 46 Aqualungin ansiosta sukeltajat pystyivät liikkumaan veden alla huomattavasti vapaammin kuin aikaisemmin, joten laite antoi paremmat mahdollisuudet myös kuvaamiseen.
Miinanraivaajana sodan jälkeen
Vuonna 1944 liittoutuneet vapauttivat Pariisin, ja Ranskan merivoimat koottiin uudestaan. Sekä Cousteau että Tailliez kutsuttiin takaisin palvelukseen.Markham, s. 47 Samaan aikaan muutama sukeltaja perusti epävirallisen merenalaisen tutkimusryhmän nimeltä Groupement de Recherches Sous-marines. Sodan jälkeen toukokuussa 1945 Cousteau määrättiin toimistotyöhön Marseilleen. Hän ei kuitenkaan pitänyt työstä ja kertoi johtoupseereille epävirallisesta tutkimusryhmästä, minkä jälkeen siitä tuli virallisesti osa Ranskan merivoimia. Tailliez sai ryhmän johdettavakseen, koska hän oli korkeampi upseeri kuin Cousteau.Markham, s. 48
Kun merivoimien amiraalit olivat nähneet Cousteaun, Dumas'n ja Tailliez'n tekemän elokuvan hylyistä, he päättivät, että Tailliez'n ryhmän pitäisi keskittyä miinanraivaamiseen ja sen tehtävänä olisi myös hakea lastia uponneista laivoista. Ryhmä sai myös luvan tehdä tutkimustyötä. Ensimmäisenä työnään se raivasi Sèten sataman miinoista.
Ryhmä jatkoi miinojen raivaamista koko 1940-luvun lopun, mutta Cousteau ohjasi sen tekemään myös vedenalaisia kokeita aina, kun se oli mahdollista. He tutkivat muun muassa lisääntyvän paineen vaikutusta ihmiskehoon, ja Cousteau teki vuonna 1947 vapaasukelluksen maailmanennätyksen laskeuduttuaan reiluun 90 metriin.Markham, s. 50 Ryhmä sai myös mahdollisuuden tehdä yhteistyötä sveitsiläisen Auguste Piccardin kanssa. Hän oli kehittänyt batyskafin, jolla pystyi laskeutumaan huomattavasti syvemmälle kuin muilla laitteilla siihen mennessä.Markham, s. 51
Calypson hankkiminen
pienoiskuva|Calypso La Rochellen satamassa vuonna 1999. Vuonna 1950 Groupement de Recherches Sous-marines siirtyi uusiin tiloihin Toulonin satamassa. Cousteau ei kuitenkaan ollut tyytyväinen, sillä hän halusi oman tutkimusaluksen.Markham, s. 54 Brittiläinen pariskunta, jonka Cousteaut olivat tavanneet sodan aikana, antoi tähän mahdollisuuden. He tarjosivat Cousteaulle rahaa, jotta hän voisi ostaa ylimääräisen miinanraivaajan ja muuttaa sen meritieteelliseksi tutkimusalukseksi. Cousteau osti laivan Maltalta, missä Yhdysvalloissa rakennettu miinanraivaaja oli käytössä autolauttana, ja niin Calypso siirtyi hänen omistukseensa 19. heinäkuuta 1950.Markham, s. 55 Hän muutti laivan kelluvaksi laboratorioksi ja varusti sen moderneilla työkaluilla.