pienoiskuva|Goethen väriympyrä, jossa väreihin on liitetty ominaisuuksia: kaunis (schön), jalo (edel), hyvä (gut), hyödyllinen (nützlich), yleinen (gemein), tarpeeton (unnöthig). Huomaa vastakkaisten värien ja ominaisuuksien asettelu. pienoiskuva|Johannes Ittenin väriopin mukaan tehty väriympyrä. Värioppi käsittelee värejä ja niiden käyttöä. Väriopin avulla pyritään selittämään ja mallintamaan väri-ilmiöitä. Värejä tutkitaan muun muassa fysiikan, kemian, fysiologian, neuropsykologian sekä tietojenkäsittelyn menetelmin.
Itse värien lisäksi värioppiin liittyy tavallisesti ihmisen värinäkökyky, sekä värisokeus ja ne ihmisen väriaistiin liittyvät piirteet, jotka eivät vastaa kaikkien muiden lajien värien näkökykyä.
Värioppi on keskeinen osa sekä koulujen väriopetusta että maalaustaidetta, jossa sovelletaan esimerkiksi Johann Wolfgang von Goethen ja Johannes Ittenin käsityksiä muun muassa väriharmonioista.
Väriopin oppihistoriaa Jo antiikissa pohdittiin väriä. Aristoteleen väriä koskevilla ajatuksilla oli pitkään arvovaltainen asema. Uuden näkökulman väreihin toi Isaac Newton teoksessaan Opticks vuonna 1704. Hänen vaikutuksestaan fysiikasta ja optiikasta tuli tärkeä osa värioppia. Siinä valo ja valon väri ovat tärkeitä värin selittäjiä. Goethe julkaisi oman värioppinsa vuonna 1810, osin vastaväitteenä Newtonille.
Luonnontieteellisen tutkimuksen läpimurrot 1800-luvulla toivat värioppiin lisää uusia näkökulmia. Fyysikko ja lääkäri Thomas Young esitti tutkimuksillaan vuonna 1802 värien fysiologisia ulottuvuuksia. Niiden pohjalta fysiologi Hermann von Helmholtz kehittu värien näkemisen kolmiväriteorian, niin sanotun Young–Helmholtzin-teorian.Sateenkaaren tutkimuksen historiaa. Jari Piikki, Ursa.fi (Web Archive 2014).Hermann von Helmholtz: Ueber die Theorie der zusammengesetzten Farben Teoksessa: Archiv für Anatomie, Physiologie und wissenschaftliche Medicin. (1852), S. 461–482. Teoksen verkkoversio. Kemisti Michel Eugène Chevreul toi tutkimuksillaan vuonna 1839 värikontrastit ja värien vuorovaikutusilmiöt yleiseen tietoisuuteen ja ne vaikuttivat erityisesti ranskalaiseen maalaustaiteeseen.
Skottilainen tieteilijä James Clerk Maxwell esitti vuonna 1873 teorian sähkömagneettisesta säteilystä. Maxwell teki kokeita värillisillä värinegatiivikuvilla. Hänen ansiostaan muun muassa värierottelutekniikka ja kolmivärikuvien valmistustekniikka, niin sanottu värireproduktio koki läpimurron.
Uudet väriopilliset tutkimustulokset vaikuttivat merkittävästi muun muassa Ranskassa 1800-luvun loppupuolella alkaneen taiteellisen ilmaisun vallankumoukseen, sekä kuvataiteen väriopin kehitykseen. Ehkä voimakkain vaikutus oli Chevreul’n esille tuomilla värikontrasti-ilmiöllä. Nämä innoittivat myös saksalaisen taide-, taideteollisuus- ja arkkitehtuurikoulun, Bauhausin opettajina toimineita Johannes Itteniä ja Josef Albersia, joiden väreistä kirjoittamia oppaita käytetään yhä.
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit